Talvirenkaiden vaihtoaika pian käsillä

Uudellamaallakin on koettu syksyn ensimmäinen lumisade ja sen seurauksena on aika miettiä talvirenkaiden vaihtoa. Vaikka vaihtoa edellytetään vasta joulukuun 1. päivästä lähtien, suosittelee ylikonstaapeli Jussi Pohjonen liikkuvasta poliisista katsomaan mieluummin säätä kuin kalenteria.

– Suomi on iso ja pitkä maa, joten yhtä oikeaa päivämäärää ei pysty sanomaan. Sillä on eroa, ajaako Maarianhaminassa vai Äkäslompolossa. Tärkeämpää on katsoa renkaanvaihtoaika ikkunasta kuin kalenterista, kertoo Pohjonen.

Nastarenkaita saa käyttää marraskuun 1.päivästä maaliskuun 31. päivään tai toista pääsiäispäivää ensinnä seuraavaan maanantaihin myöhemmän päivämäärän ollessa määräävä.

– Nastattomilla talvirenkailla saa ajaa ympäri vuoden. Jos jollakulla on nastat selkeästi kesäkelillä, siitä tulee rike- tai oikea sakko perusteella ”varusteiltaan määräysten vastaisen ajoneuvon kuljettaminen”, Pohjonen kertoo.

TTS:n henkilölogistiikan ammatillisen koulutuksen koulutusvastaava Jussi Virtanen ei kuitenkaan suosittele nastattomien talvirenkaiden käyttöä vuodenajasta riippumatta, mutta tällä hetkellä talvirenkaiden käytölle alkaa olla riittävät perusteet.

– Nastattomat talvirenkaat on suunniteltu lumisille ja jäisille tienpinnoille. Esimerkiksi vesisateessa niiden ominaisuudet ovat selvästi huonommat kuin kesärenkaiden, muun muassa vesiliirron vaara on tuolloin selvästi suurempi. Nastarenkaat taas kuluttavat tienpintoja ja niistä aiheutuu asvaltilla ajettaessa korkeampi ajomelu verrattuna nastattomiin renkaisiin.,kertoo Virtanen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi painottaa hyväkuntoisten talvirenkaiden merkitystä.

– Olennaista liikenneturvallisuuden kannalta on se, että autossa on hyväkuntoiset renkaat, joissa on reilusti kulutuspintaa eikä niiden valmistamisesta ole kulunut kohtuuttoman kauan. Yli 5 vuotta vanhojen renkaiden omistajien kannattaakin tarkistaa, etteivät renkaat ole kovettuneet käyttökelvottomiksi, kerrotaan virastosta. Myös Virtanen allekirjoittaa tämän näkemyksen.

– Hyvät talvirenkaat ehkäisevät kiinnijäämistä liukkaalla alustalla, lyhentävät jarrutusmatkoja ja helpottavat ajoneuvon hallintaa vaikeissa olosuhteissa.

Kuva: Liikkuva poliisi

Ota nämä seikat huomioon vaihtaessasi talvirenkaita:

– Katso, että renkaan pyörimissuunta on oikein.

Huolehdi pulttien riittävästä kiinnityksestä. Pultit kannattaa jälkikiristää noin sadan kilometrin ajon jälkeen.

– Tarkasta ilmanpaineet myös vararenkaasta. Tiedot oikeista ilmanpaineista löytyvät esimerkiksi auton huoltokirjasta.

– Varmistu, että renkaassa on riittävästi kulutuspintaa. Lain vaatima minimikulutuspinta talvirenkaassa on 3 mm, mutta kulutuspintaa olisi hyvä olla ainakin 6mm.

Lähde: Liikkuva poliisi

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net