Outi Alanko-Kahiluoto Viihtyy Itä-Helsingissä

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto viihtyy luonnossa ja puutarhapalstallaan työnsä vastapainoksi. Itis-lehti otti yhteyttä lasten, nuorten ja vähävaraisten asioita puolustavaan poliitikkoon kuullakseen lisää Outin kuulumisista ja mielipiteistä.

Mitä kuuluu tänään?

Kiitos, hyvää kuuluu. Nousin aamulla aikaisin että ehdin koiran kanssa juoksulenkille Viikin metsäpoluille. Edessä on pitkä 12-tuntinen työpäivä. Sen jaksaa paremmin kun pääsee aamulla metsään. Illalla menen Tikkurilaan filosofi Miika Luodon kanssa keskustelemaan aiheesta ”Miksi kulttuuria tarvitaan?”. Se on minulle innostava kysymys, koska olen taustaltani ja siviiliammatiltani kirjallisuuden opettaja ja tutkija. Kulttuuri on kaiken perusta!

Kulttuuria, lapsia, nuoria ja vähävaraisia puolustava Alanko-Kahiluoto on toiminut kansanedustajan vuodesta 2007 ja suhtautuu työhönsä innostuneesti.

Joka päivä keskustellaan nyt budjetista, siitä miten luodaan työpaikkoja ja vähennetään köyhyyttä. Politiikan ilmapiiri on kiihkeä. Minua innostaa se, että ihmiset kiihtyvät ja suuttuvat asioista jotka ovat heille tärkeitä. Se luo uskoa politiikkaan. Opposition kuuluu haukkua hallitusta ja piiskata sitä parempaan ja hallituksen kuuluu käyttää ihmisten parhaaksi sitä valtaa, jonka kansa on sille antanut.

Millainen on Outin tyypillinen työpäivä?

Työpäivä alkaa kahdeksalta palaverilla tai kokouksella, kalenteri on täynnä merkintöjä mutta ehdin yleensä käydä puolen tunnin lounaalla valiokuntien välissä. Kotiin pääsen seitsemän ja kymmenen välillä. Tyypillinen työpäivä kestää 10-11 tuntia.

Entä tyypillinen vapaapäivä?

Vietän vapaat perheen kanssa. Ehdin olla lasteni kanssa liian vähän ja nautin joka hetkestä, jos teinit vain antavat aikaa äidilleen. Luontoon on pakko päästä, jos vapaata on ihan kokonainen päivä. Vähintään menen Viikin luonnonsuojelualueelle, joka alkaa melkein takaovelta.

Palstaviljely on eräs Alanko-Kahiluodon rakkaista harrastuksista. Viljely onnistuu myös kaupunkiolosuhteissa.

- Minulla on ollut viljelypalsta yli kymmenen vuotta. Viljelen kaikkea: vihanneksia, marjoja, juureksia ja yrttejä. Palsta tuottaa huomattavasti yli oman tarpeen: voisin satoaikana pitää vihannespuotia! Jaan satoa naapureille, koska meillä ei ole kellaria eikä kaikkea voi säilöä pakkaseen tai jääkaappiin. Olen luomuviljelijä, en ikinä käytä mitään keinotekoisia myrkkyjä tai lannoitteita.

Kirjallisuus on myös Alanko-Kahiluodon sydäntä lähellä.

- Lapsuuden lempikirjailijani oli Marjatta Kurenniemi, jonka Onneli ja Anneli-trilogian olen lukenut aikuisenakin monta kertaa tyttärelleni; nuoruuden lempikirjailijani oli Eeva-Liisa Manner, jonka runous vei minut yliopistolle opiskelemaan kirjallisuutta. Aikuisena lempikirjailijoita on ollut useita ja ne vaihtelevat jatkuvasti: tällä hetkellä voisin mainita Paul Austerin ja Don de Lillon.

Miten lasten, nuorten ja vähävaraisten puolustaminen näkyy arjessa?

- Olen sydämeltäni itähelsinkiläinen. Eduskunnassa vieraanani käy paljon koululaisluokkia kaikkialta kaupungista mutta etenkin itä-Helsingistä, missä suurin osa helsinkiläisistä nuorista asuu. Minulle on tärkeää, että lapset, nuoret ja erityisesti maahanmuuttajataustaiset koululaiset kokevat olevansa täysivaltaisia suomalaisen yhteiskunnan jäseniä. Olen kutsunut eduskuntaan myös asunnottomia, päihdekuntoutujia ja vankilasta vapautuneita nuoria. Minulle on tärkeää se, että jokainen kokee voivansa ottaa minuun yhteyttä jos tarvitsee apua asiassa, jossa poliitikko voi auttaa.

Heikompien  puolustaminen on Alanko-Kahiluodolle tärkeää.

- Politiikassa kuuluu olla heikomman puolella. Siksi teen itse politiikkaa. Yhteiskunnan sivistyksen mitta on siinä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Hyvinvoiva yhteiskunta on sellainen, jossa tuloerot ja hyvinvointierot ihmisten välillä ovat mahdollisimman pienet.

 

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net