Remontti koskettaa pienyrityksiä

Samaan aikaan, kun kauppakeskus Itis tiedottaa uusista vuokralaisista on usea yrittäjävetoinen pieni liike sulkemassa ovensa kauppakeskuksessa. ”Kukaan tuskin kiistää, etteikö Itiksen remontti ole tarpeellinen” kertoo ompelu- ja käsityötarvikeliike Tikatan omistaja Mira Merikanto. ”Uudistusten myötä tosin monet pienet erikoisliikkeet muuttavat pois kauppakeskuksesta. Aukioloaikamuutokset sekä muuttuvat liiketilajärjestelyt ovat varmasti muillekin kuin meille syitä, minkä takia toiminnan jatkaminen Itiksessä ei ole enää järkevää.”

Useampi erikoisliike on löytänyt uudet tilat joko Itäkeskuksesta tai muualta Itä-Helsingistä. Tikatakin löysi uuden tilansa aivan kauppakeskuksen vierestä ja avajaisviikkoa juhlitaan monenlaisella ohjelmalla 4.-9.6. ”Meille muutto tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa pitkäaikainen haaveemme omasta kurssitilasta liikkeen yhteydessä. Tulemme syksystä alkaen järjestämään erilaisia ompelu- ja käsityökursseja niin aloittelijoille kuin osaavimmillekin harrastajille” Merikanto kertoo.

Remonttilakanat hallitsevat itis-kauppakeskuksen seinämiä vielä pitkään. Samalla monet tutut pienet yritykset joutuvat väistämään isojen tulon tieltä.

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net