Nefes esiintyi Stoassa

Turkkilaisen musiikin yhtye Nefes vieraili Stoassa esittäen turkkilaisen runoilijan ja suufilaisen mystikon Yunus Emren runoihin sävellettyjä kappaleita. Nefesin vieraina konsertissa esiintyivät Turkin valtiontaiteilija, laulaja ja säveltäjä Bora Uymaz, tanburin soittaja ja säveltäjä Cem Ç?rak sekä suomalainen kurkkulaulaja Sauli Heikkilä.

Yunus Emre (1240–1321) on yksi Turkin merkittävimmistä kansallisrunoilijoista. Hänen runoissaan rakkaus on kaiken ydin. Turkissa on satoja Yunus Emren runoihin perustuvia kansanlauluja ja islamilaisen sufi-musiikin perinteen mukaisia ilahi-lauluja. Unesco nimitti vuoden 1991 Yunus Emre -vuodeksi.

Nefes on soittanut turkkilaista musiikkia, mm. klassista turkkilaismusiikkia, kansanmusiikkia, uskonnollista sufi-musiikkia, Turkin romanien musiikkia ja vatsatanssimusiikkia vuodesta 1990. Vuonna 1997 yhtye julkisti ensimmäisen äänitteensä ”Fasl-i Nefes”. 1998 Nefes valittiin vuoden kansanmusiikkiyhtyeeksi Uusi Kansanmusiikki -lehden asiantuntijaäänestyksessä. Yhtyeen cd ”Hatira – Keepsake” julkaistiin Etnosoi!-festivaaleilla 2008. Stoassa Nefes soittaa kokoonpanolla Yonca Ermutlu, laulu, Panu Helke, alttonokkahuilu, Kai Olander, ney, John Millar, ney, Pekka Nylund, ud ja Murat Ermutlu, bendir.

Bora Uymaz on valmistunut vuonna 1999 Ege-yliopiston konservatoriosta parhaana opiskelijana pääaineinaan tanbur, laulu ja sävellys. Hän työskentelee opettajana samassa konservatoriossa ja on valtiontaiteilijana valtion turkkilaisen musiikin kuorossa Izmirissä. Tämän lisäksi hän esiintyy konserteissa solistina. Viime vuonna Bora on kiertänyt Euroopassa Kudsi Ergünerin -ryhmän solistina.

Cem Ç?rak opiskelee tanburin soittoa Ege-yliopiston konservatoriossa, jossa hän työskentelee Bora Uymazin assistenttina. Cem myös säveltää klassista turkkilaista musiikkia.

Sauli Heikkilä on harrastanut kurkkulaulua vuodesta 1995. Siviiliammatiltaan hän on graafinen suunnittelija. Kurkkulaulu on kotoisin Keski-Aasiasta, lähinnä Mongoliasta ja Venäjään kuuluvasta Tuvan autonomisesta tasavallasta (turkkilaisten sukulaiskansa), joissa paimentolaiskansat (kuten turkkilaiset) ovat vuosisatoja harjoittaneet tätä omintakeista äänenmuodostusta, jonka alkuperä on hämärän peitossa.

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net