Lapsen korvatulehduskierre

Korvatulehdus on pienillä lapsilla yksi tavallisimpia lääkärikäynnin syitä. Herääminen yölliseen kovaan korvakipuun valvottaa usein koko perhettä.

Tulehduskipulääkkeet auttavat kipuun nopeimmin, ja lääkäriin ei tarvitse välttämättä lähteä keskellä yötä. Kipulääkkeiden voimin lääkäriin ehtii hyvin vasta aamulla, jos tilanne sallii.

– Arvion mukaan jopa noin 70 prosenttia korvatulehduksista paranisi ajan myötä ilman lääkitystä. Ongelma kuitenkin on, että itsestään paranevaa ja antibioottihoitoa vaativaa tulehdusta ei käytännössä voi erottaa toisistaan. Sen vuoksi märkäinen korvatulehdus hoidetaan edelleen useimmiten antibiooteilla, kertoo Ifin henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto.

Putkitus katkaisee kierteen tehokkaasti

Lapsen sanotaan olevan korvatulehduskierteessä, jos korvatulehduksia on useammin kuin neljästi puolen vuoden sisällä. Tulehduskierteen voi saada päättymään asentamalla korviin putket, jotka asennetaan leikkauksessa.

Lapsi voi saada korvatulehduksen putkien asennuksen jälkeenkin. Tällöin korva ei kuitenkaan tule kipeäksi, koska märkä pääsee valumaan ulos.

Vuotavaa putkikorvaa hoidetaan useimmiten samoin kuin normaalia korvatulehdusta, eli suun kautta annettavalla antibiootilla. Joskus voidaan yrittää hoitoa korvatipoilla ja toistuvilla huuhteluilla.

Anne Koivisto muistuttaa, että vakuutusturvasta kannattaa huolehtia hyvissä ajoin.

– Korvatulehdusten osalta kannattaa huomioida, että vakuutus on kunnossa jo ennen lapsen syntymää. Ensimmäiset korvatulehdukset voivat nimittäin tulla jo muutaman kuukauden iässä, ja silloin vakuutusturvan saaminen korvan sairauksiin ja putkituksiin on jo liian myöhäistä.

Leave A Comment


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net