On linnunpöntön aika

Tiesitkö, että myös linnut voivat kärsiä asuntopulasta?

Maaliskuun alusta alkoi valtakunnallinen Miljoona linnunpönttöä -kampanja. Sen tavoitteena on, että vuoden 2017 toukokuun loppuun mennessä olisi lintujen käyttöön saatu miljoona toimivaa pönttöä.

Niille on tarvetta: katettu, suojaisa pönttö takaa nimittäin turvan ja täten tärkeän lisääntymisen.

Torilla lauantaina pönttöjään kauppaava Markku Väisänen olikin ajan hermolla.

– Nyt on juuri oikea aika laittaa pönttö puuhun, hän innosti.

Heti perään hän totesi, että oikeastaan syksyllä on kaikkein parhain hetki pönttöjen ripustukseen.

– Monet linnut käyttävät niitä suojapaikkana pakkasilta.

Onpa sekin tullut nimittäin todistettua, että yhdestä pöntöstä on pyrähtänyt aamulla parikymmentä lintua liikkeelle.

Väisänen  oli  ensimmäistä kertaa kauppaamassa tekemiään pönttöjä.

– Tämä oli tällainen avaus. Hyvin on ihmisiä käynyt.

Mukana oli itse tehty sorvauslaite, joka kairaa puupölkystä helposti asunnon linnulle.

Kairattuun pölkkyyn kun laittaa vielä kannen ja pohjan, mahdollisesti suuaukkoon metallisen suojan oravia ja tikkoja vastaan, on koti valmis ripustetavaksi.

Väisäsen pöntöt olivat tällä kertaa lehtikuusesta.

– Se on lahoamattomin materiaali sitten kyllästetyn puun, hän perusteli.

Lisäksi lehtikuusesta tehnyt pöntöt ovat kauniita, luontoon sulautuvia.

Toki muustakiin puusta pönttöjä tehdään: koivuista, haavasta, kuusesta…

– Sekin muuten pitää muistaa, että jo puussa olevat pöntöt pitää puhdistaa.

Väisänen kertoo, kuinka on löytänyt pöntöistä suuria määriä ulostensekaista vanhaa pesäainesta. Puhdistuksen voi tehdä syksyllä tai riittävän aikaisin keväällä ennen pesinnän alkua.

Hilkka Palo

Leave A Comment


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net