Matkakuume iskee tammikuussa

Kun talvi pääsee kunnolla vauhtiin, suomalaisiin iskee kaukokaipuu. Tammikuu on matkatoimistoille usein vuoden paras kuukausi. Esimerkiksi nettimatkatoimisto ebookersilla tammikuun myynnissä on kasvua lähes 40 prosenttia verrattuna keskimääräiseen kuukauteen vuoden aikana.

 

”Kyllä voidaan puhua aikamoisesta matkakuumeesta, niin moni suomalainen investoi ulkomaanmatkaan juuri tammikuussa”, sanoo ebookersin markkinointipäällikkö Aki Juusola.

Juusolan mukaan kaukokaipuuseen kannustaa alkuvuodesta myös lentoyhtiöiden tarjouskampanjat.

”Tammikuussa varatut matkat ovat yleensä sieltä vuodenkierron edullisimmasta päästä”, Juusola sanoo.

Matkat suunnitellaan ja hankitaan vuoden alussa, mutta matkalle lähdetään maalis–huhtikuussa. Ebookersilla matkat kymmeneen suosituimpaan matkakohteeseen varattiin keskimäärin 70 vuorokautta ennakkoon vuonna 2015.

”Niin voi sanoa, että tammikuussa varataan kevään matkoja”, Juusola sanoo.

Kun tammikuun matkakuume hellittää, vastaavanlaista epidemiaa esiintyy seuraavan kerran suomalaisissa heinäkuussa – matkakärpäsen puremana.

”Heinäkuussa päästään lähelle tammikuun myyntiä, mutta kyllä talvilentsu on yleensä heinänuhaa väkevämpää”, Juusola sanoo.

Ebookersin suosituimmat matkakohteet 2015:

  1. Berliini
  2. Lontoo
  3. Praha
  4. Barcelona
  5. Budapest
  6. Rooma
  7. Pariisi
  8. Riika
  9. Kööpenhamina
  10. Amsterdam
Leave A Comment


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net