Todella tyytyväinen

Aki Kurri on todella tyytyväinen. Vaihdettuaan öljylämmitysjärjestelmänsä maalämpöön perhe on säästänyt lämmitysenergialaskuissaan huikeat 75 %.

Odotin sellaista 50 prosentin säästöä ja 65 olisi ollut jo erittäin hyvä. Toteutuneet 75 % ovat kyllä ylittäneet hurjimmatkin odotukset, Aki Kurri hymyilee.

Huima tulos ei perustu myöskään mihinkään epämääräiseen mutu-tuntumaan. Perheen Lämpöässä T10:n tuottavuutta on mitattu tarkkaan aina sen asennuksesta saakka toukokuussa 2011.

Aki Kurri, Maija Puonnas sekä viisivuotias Oskari ja kahden vanha Oona asuvat vuonna 1987 rakennetussa tiiliverhoillussa omakotitalossa tuusulalaisella pientaloalueella. Tilaa talossa on lapsiperheelle mukavat 156 m2 ja upea piha ylellisen suuri. Emännällä on selvästi sekä näkemystä, että melkoisen vihreä peukalo.

Öljylämmitysjärjestelmä vaihtoon

Ostovaiheessa 2005 huolella rakennettuun ja hyvin pidettyyn taloon ei suuria remontteja tarvinnut tehdä. Talossa oli alkuperäinen öljykattila ja erillisessä säiliöhuoneessa sijaitseva öljysäiliö. Järjestelmää oli huollettu ja polttimot vaihdettu. Melko pian Aki kuitenkin havaitsi, että säätöjärjestelmä ei oikein enää toiminut.

Ennen kuin odotettavissa olevaa energiaremonttia oli oikeastaan vielä ehditty pidemmälle harkita, tapahtui väistämätön. Alkuvuodesta 2011 lämminvesikierukan tiiviste alkoi vuotaa. Paikalle kutsuttujen asiantuntijoiden mukaan kattilanvaihto oli edessä.

Tarjouksia pyytämään

Sydäntalvi ei ole mukava aikaa lämmitysjärjestelmän rikkoutumiselle, mutta toisaalta ajoitus oli oivallinen. Myyrmäen Rakenna- & Remontoi -messuilla oli paikalla innostuneita lämmitysjärjestelmätoimittajien edustajia. Järjestelmällisenä miehenä automaatioalalla työskentelevä Aki oli kirjannut paperille valmiiksi tiedot kiinteistöstä, tekniset tiedot olemassa olevasta öljylämmitysjärjestelmästään sekä toiveensa uuden järjestelmän suhteen. Hän jätti kaikkiaan 13 yhteydenottopyyntöä. Yhdeksän edustajaa kävi paikan päällä tutustumassa tapaukseen ja käynnit johtivat kahdeksaan tarjoukseen. Kaksi niistä koski öljylämmitysjärjestelmän uudistamista ja kuusi maalämpöpumppujärjestelmää.

Lopulta vaihtoehdot jäivät vähiin. – Halusin räätälöidyn, mahdollisimman vikasietoisen järjestelmän, Aki selventää. – Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy:ssä minua kuunneltiin. Esitin kaavakuvan siitä, mitä tarvitsimme.

Kovin kummallisilta Akin toiveet eivät kuulosta. Hän halusi varmistua siitä, että vikatilanteessa talossa silti riittäisi lämmintä ja yksittäiset osat voisi lvi-asentaja kätevästi vaihtaa koko laitosta purkamatta. Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy:ssä toivetta pidettiin täysin järkevänä ja toteuttamiskelpoisena. Maalämpöpumpun osista sen kompressori ja kiertovesipumppu joutuvat kovimmalle käytössä ja on hyvä olla helposti vaihdettavissa. Jos järjestelmä lakkaa toimimasta, on hyvä pystyä kuumentamaan ainakin talon lämmitykseen tarvittava vesi sähköisesti. Järjestelmään kuuluu 750 litran erillisvaraaja.

Asennuksessa ei valittamista

Toukokuussa 2011 toteutettiin maalämpöjärjestelmän asennukseen saakka perhe sinnitteli vanhan öljylämmitysjärjestelmänsä kanssa. – Se onneksi toimi, mutta ei pitänyt paineitaan. Opimme lisäämään vettä tarpeen vaatiessa, Aki muistelee.

Talon alkuperäisiä pattereita ei remontin yhteydessä tarvinnut vaihtaa. Kosteiden tilojen lattialämmitykset olivat talon rakennusajankohdan mukaisesti käyttövesikierrossa ja se korjattiin remontin yhteydessä. Nyt niissä kiertää sama vesi kuin pattereissakin.

Kaikkiaan porakaivo on 160 m syvä ja vesi tulee vastaan kolmen metrin syvyydessä. Porauksesta vastasi Rototec Oy. Asennuksen toteutti ajallaan ja kaiken taiteen sääntöjen mukaan vantaalainen uusiutuvan energian ratkaisuihin erikoistunut Pistoke Oy.

Ja säästöjä syntyy

Perhe on ollut maalämpöpumppujärjestelmänsä toimintaan enemmän kuin tyytyväinen. Lämpöä on riittänyt niin talossa kuin suihkussakin. Aki on kuitenkin halunnut tietää tarkalleen, kuinka hän tyytyväinen energiaremonttiinsa voi olla. Siihen tarvitaan mitattua tietoa. – Maalämpöpumpuissa on omat mittarinsa, mutta halusin saada myös riippumatonta tietoa järjestelmästä erillään olevista mittareista, hän selittää.

Maalämpöpumpun lämmitykseen käyttämä sähkömäärä on luettavissa erillään talon käyttösähkökulutuksesta. Latauspiireistä mitataan energia, jonka maalämpöpumppu tuottaa varaajaan. Todellinen hyötysuhde saadaan laskettua näiden kahden tiedon avulla luotettavasti.

Aki on käsitellyt mittaustulokset kesäkuulta 2011 vuoden 2012 loppuun. Perheessä kului öljyä lämmitykseen keskimäärin 2300 litraa vuodessa. Maalämpöpumpun asennuksen jälkeen järjestelmä on kuluttanut sähköä n. 6000 kW vuodessa, noin 680 €/v. Lokakuun 2012 öljyn hinnan perusteella (1,15 €/l) säästöä lämmitysenergian suhteen on syntynyt vuodessa hieman vajaa 2000 euroa.

Jos olisimme uusineet öljylämmitysjärjestelmän, investoinnin takaisinmaksuajaksi arvioitiin kolme vuotta. Maalämpöjärjestelmälle se on kahdeksan vuotta. Huoltokustannukset ovat maalämpöjärjestelmällä olleet pyöreä nolla euroa. Öljylämmitysjärjestelmässä rahaa kuluisi vuosihuoltoihin.

Aki laskee, että perheen lämmityskustannukset ovat pudonneet 75 prosenttia. – Sijoitetun pääoman tuotto on 14,5 pinnaa. Mikä pankki sellaisen voisi antaa!

Tulokset hyötykäyttöön

Aki on ollut perheen ratkaisuun niin tyytyväinen, että on kertonut siitä myös maalämmitysfoorumilla. Kaikki eivät seuraa oman järjestelmänsä toimintaa yhtä tarkkaan.

Meitä tarkkoja ja innostuneita käyttäjiä on varmasti kyllä useampia. Valmistajien ja maahantuojien kannattaisi hyödyntää meidän tuloksiamme omien järjestelmiensä optimointiin. Aktiivikäyttäjät ovat antavat varmasti seurantatulokset käyttöön. Optimoinnilla maalämpöpumpuista saataisiin varmasti vielä nykyistäkin enemmän irti, Aki vinkkaa.

LAATIKKO:

Huone-ala: 121 m2

Kerrosala :159 m2

Rakennustilavuus: 480 m3

Ikkunapinta-ala:16,6 (13,7% pinta-alasta) 3-kerroslasi, (K-arvo 1,34W/m2K)

Eristys: Yläpohja mineraalivilla 350mm (K-arvo 0,13W/m2K), seinät mineraalivilla 225mm (K-arvo 0,21W/m2K), alapohja lämmöneriste 100/150mm (K-arvo 0,22/0,24W/m2K)

Lämpöpumpun merkki ja tyyppi: Lämpöässä T10

Erillisen varaajan koko: 700l

Keruupiirin tyyppi porakaivo/vaakaputkisto: Porakaivo

Kaivojen lukumäärä: 1

Keruupiirien pituudet ja putkien lukumäärä: 160m (157m tehollinen syvyys)

Ilmanvaihtokoneen lämmön talteenottotapa (kuutio/pyörivä): Kuutio

Ilmanvaihtokoneen jälkilämmitystapa (sähkö/vesi): Vesi

Leave A Comment


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net