Liikkeen marraskuu

Liikkeellä marraskuussa- festivaali on pääkaupunkiseudun vanhin ja tärkein nykytanssifestivaali. Sen keskeisenä tehtävänä on esitellä merkittäviä tekijöitä nykytanssin kansainväliseltä kentältä pääkaupunkiseudun yleisölle.

Festivaalilla on ollut tärkeä rooli pääkaupunkiseudun tanssin esitystoiminnan katalysaattorina. Syntyvaiheessaan 1980-luvun puolivälissä se loi lähes olemattomissa tuotannollisissa olosuhteissa toimiville kotimaisille esityksille katselmuksen. Toisessa vaiheessa 1990-luvulla se poimi laajasta tarjonnasta kulloinkin kuluvan vuoden kiinnostavimmat kantaesitykset. Esitysten avulla tavoiteltiin nykytanssiyleisön laajentumista alaan vihkiytyneen yleisön ulkopuolelta. Kolmannessa vaiheessa, 2000-luvulla, tavoitteena on ollut luoda korkeatasoinen, kansainvälinen ohjelmisto sekä samalla edelleen laajentaa nykytanssin yleisöpohjaa.

 

Liikkeellä marraskuussa- festivaalin ohjelmisto Stoassa:
su 30.10 klo 17
De l´air et du vent
(Ilmasta ja tuulesta)

Belgialaisen Pierre Droulersin koreografia alati muuttuvasta luonnonvoimasta. Aihetta lähestytään tanssijoiden herkän ja monimuotoisen liikkeen, lavastuksen ja valolla leikittelyn kautta. Viisi hienoa tanssijaa tulkitsee uudestaan tämän 1996 ensi-iltansa saaneen upean koreografian, jota postmodernin tanssin liikeajattelu on inspiroinut.
Koreografia – Pierre Droulers, tanssijat – Michel Yang, Katrien Vandergooten, Yoann Boyer, Stefan Dreher, Peter Savel
Kesto 1 h 10 min
Liput 25/15 €, festivaalipassi 37€

la 5.11. klo 17.30 ja su 6.11. klo 13.30
My Lunch with Anna

Ranskalaisen koreografin Alain Buffardin ohjaama lyhytelokuva amerikkalaisen postmodernin tanssin keskeisiin tekijöihin kuuluvasta Anna Halprinista.
ohjaus Alain Buffard
2005, 52 min
Vapaa pääsy

la 5.11. klo 19 ja su 6.11. klo 15
Parades & Changes, replay in expansion – 2011

Anne Collod marssittaa lavalle arkisten toimintojen paraatin. Esitys on ritualistinen, riehakas, anarkistinen ja hedonistinen, mutta samalla myös muodollinen ja määrätietoinen. Alati muuttuva paraati vie nautinnolliselle matkalle ihmisyyteen ja taiteeseen. Anna Halprinin Parades & Changes- teoksen (1965) uudelleentulkinta.
konsepti ja ohjaus – Anne Collod vuoropuhelussa Anna Halprinin ja Morton Subotnickin kanssa, tanssijat – Anne Collod, Ghyslaine Gau, Saskia Hölbling, Laurent Pichaud, Pascal Queneau, Fabrice Ramalingom, sirkustaiteilijat – Yoann Demichelis, Eric Lemomte, Ignacio Herrero Lopez, Chloé Moura
esitys on osa FranceDance going North- projektia.
Kesto 1 h 10 min
Liput 25/15€, festivaalipassi 37€

su 6.11. klo 12
Breath Made Visible

Elokuvallinen muotokuva ihastuttavasta ja inspiroivasta Anna Halprinista. Uusintaesitys yleisön pyynnöstä! Dokumentti nähtiin festivaalin ohjelmistossa vuonna 2010.
ohjaus Ruedi Gerber
2009, kesto 80 min
Vapaa pääsy

Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus
www.stoa.fi
Lipunmyynti: (09) 310 12000 (arkisin klo 12-18), stoa.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net