Kesäteatterissa uudistettiin koko keisari

Hans Christian Andersenin näytelmä ”Keisarin uudet vaatteet” lienee valtaosalle tuttu. Tarina elää laajalla alueella maailmassa eri muodoissaan, joista yksi löytyy nyt Puotilan Kartanosta, sisältäen jotain vanhaa ja jotain uutta.

– Esitys on päällisin puolin sama kuin Andersenin klassikkotarinakin. Halusimme säilyttää sadun maailman ja tarinan opetuksen: Hyväuskoinen keisari joutuu turhamaisuuttaan huijatuksi ja nolaa itsensä koko kansan edessä, kertoo näyttelijä ja tuottaja Karo Lauronen Puotilan kesäteatterista.

– Hyväksytyksi tulemisen tarve on keisarilla niin suuri, että hän tekee kaikkensa miellyttääkseen kansaansa – tosin vaatteita ja tyyliä vaihtamalla.

Esitykseen on lisätty elementtejä, jotka viihdyttävät perinteisempien satujen ystävien lisäksi myös ”nykyihmistä” iästä riippumatta.

– Musiikissa ja lauluissa löytyy rock- rap- ja bluesmusiikkia ja henkilöhahmojen osalta varttuneempi yleisö saattaa löytää yhtäläisyyksiä vaikkapa nykyhallituksen ministereihin.

Puotilan kesäteatterin kulmakiveksi on Laurosen mukaan muodostunut klassikkosatujen dramatisointi alle tunnin mittaisiksi, kahden näyttelijän ylläpitämiksi esityksiksi.

– Viime kesän Liisa Ihmemaa-näytelmässä oli tämänvuotisen näytelmän lisäksi haasteena se, miten satujen useat hahmot voitaisiin esittää kahdella näyttelijällä. Tässä näytelmässä päädyimme yheen vaatturiin ja kansleria esittää puolestaan nukke.

Vaikka kyseessä on alun perin lastensatu, on teatterissa lisätty myös aikuisille suunnattua huumoria ja koukkuja, ja esityksiä onkin käynyt katsomassa muutama pariskuntakin.

– Lastennäytelmissäkin on mielestäni tärkeää pyrkiä tekemään teatteria aliarvioimatta kohderyhmää mutta säilyttää tarina elämyksenä, jota ei voi ladata internetistä.

Puotilan kesäteatterissa toivotaankin yleisön kiinnostuksen lisäksi myös aurinkoisia kelejä.

– Jos ei kesäkuussa ehdi katsomaan näytelmää, jatkamme esityksiä vielä elokuussa!

Esitysten ajankohdat:

 

To 25.6. klo 13

Pe 26.6. klo 13

La 27.6. klo 13

La 27.6. klo 15

Su 28.6. klo 13

Su 28.6. klo 15

Lippuja saa osoitteesta www.puotilankesateatteri.fi

 

Muita lähialueen tapahtumia

 

Svenkan terassi soi koko kesän perjantaisin klo 19!

VAPAA PÄÄSY!

Lisätietoja bändeistä löytyy Puotilan Kartanon kotisivuilta www.puotilankartano.fi kohdasta tapahtumat


26.6. Two for the road
3.7. Edu Kettunen Duo.
10.7. Mustat Silmät
17.7. Mary Broadcast & Finnish friends, ”Women in Soul”
24.7. The Kingbolt
31.7. Duo Swamproot, a small bänd with big sound!
7.8. Jani Wickholm feat. Jari Puhakka
14.8. Bryn Jones & Ben Granfelt Duo

Puotilantie 7

Puotilan Kartano, Café Svenkka

 

Kesän jekkuleirit koululaisille

Liikuntamylly

Myllypurontie 1 00920 Helsinki

Tervetuloa Voimisteluseura Helsingin järjestämille kesäleireille.
Leirit ovat koululaisille suunnattuja liikuntaleirejä telinevoimistelun ja jekkuilun siivittäminä. Viikon aikana harjoitellaan monipuolisesti liikunnallisia perustaitoja kuten pyörimistä, hyppäämistä ja tasapainoa, ulkoillaan sekä käydään retkellä viikoittain vaihtuvassa retkikohteessa.

Ilmoittautuminen osoitteessa www.voimisteluseurahelsinki.net/kesaleirit-2015

Kellonaika:

09:00-15:00

Myllypurontie 1

Liikuntamylly

Comments are closed.

itis-lehti

Itäkeskuksen, Puotilan, Puotinharjun, Vartiokylän ja Marjaniemen alueiden oma ja riippumaton kaupunginosamedia.

Ilmestyminen

Nettilehteä päivitetään päivittäin. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, kuukauden kolmantena torstaina ja sitä jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin.

Yhteystiedot

itis-lehti
Toimitus
p. 041-7540305
toimitus@itis-lehti.net
Myynti
p. 045-2610240
myynti@itis-lehti.net